Vieraan maan kansalaiset vaeltavat Pohjolaan. Odottaen ihmettä ja pelastusta: ”Tulkaa katsomaan! Tänä yönä meille on syntynyt jumalainen ihme! Pimeää synkkyyttä ja karua lohduttomuutta valaisemaan täysikuu. Talven sepän takoma.”
Pohjolan väki juhlii kuun kumoa, mutta vieraat eivät välitä. Heillä on toinen unelma. Unelma paratiisista.
Kylmillä Pohjolan teillä, epävarmuus kalvaa sydäntä ja sekoittaa pään. Leviää kuin rutto, saastuttaen vahvankin miehen mielen. Osa joukoista lakoaa. Meidän ja heidän. Harva kykenee antamaan edes itselleen syntejään anteeksi. Miten voisimme anteeksi antaa niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet? Otava katselee hiljaa maallisen kansan menoja.
Taothan yhä talven seppä, taothan? Hakkaatko tämän maa pirstaleiksi ja lyöt voimalla ruostuneet raudat rikki? Sulatathan paratiisin täydelliset piirteet muodottomiksi ja luot sitten kaikki uudelleen? Tänä yönä, kun pelon ja vihan aallot huuhtoutuvat rantaviivoihimme, minä istun ja odotan peittoni reunalla. Ikkunan pieliin heijastuu täydellinen kuu. Jouluaaton ihme. Talven sepän takoma.
Merkinnät RSS-syötteenä