Ihan vain Nuuksiossa, paossa Helsingin hälinää. Kaitalampi jo kauan sitten valloitettu. Omasta rauhasta ei tietoakaan. Rupattelua kuuluu sieltä täältä. Risut raksahtelevat poluilla, kulkijoiden jalkojen alla. Kunnioittaen kanssaihmisen mielenrauhaa, väistävät, kun tallaan mäkistä maastoa.
Rannalla pieni poika yrittää uimaan. Vesi on jo kylmää, niin kuin tämä syksyinen ilmakin. Se ei pientä vesipetoa haittaa vaan hän kahlaa kauas vitelikköön: ”Kato isi! Kato, kato!”
Kymmenen kilometriä liikuntaa eikä tule oikein edes hiki. Posket taitavat punottaa ja happi virtaa keuhkoissa keveämmin. Laavulla käristellään makkaraa ja availlaan eväspaketteja. Ventovieraat katselevat suuntaani hetken, ennen kuin keskittyvät jälleen tikkumakkaroihinsa.
Minä höllään vauhtia kohti rantaa ja pysähdyn katselemaan vettä. Kosketan lammen pintaa ja raikas väre kulkee ihoa pitkin tajuntaan: ”Hui, onpas kylmää!” Vaan kylläpä se poika oli rohkea! Tai sitten minä olen pelkuri. Tottunut tuttuun ja hyvään. Vedän käteni pois tummasta vedestä. Minun täytyy tunnustaa: Kaitalampi on muuttunut näiden ihmisten mukana. Eikä se ole enää samanlainen kuin ennen.
Merkinnät RSS-syötteenä