Häppeninkiä

Olen juonut tänään pääni täyteen tietoa. Hukkunut kaulaani myöten datamereen ja sukeltanut eriskummallisiin yhteyksiin asioiden välillä. Sitten tuskastunut ymmärtämättömyyteeni. Enkä vieläkään tiedä, oliko lasini alunperin puoliksi tyhjä vai täysi. Sen sijaan yhä useampi tuntuu tietävän lasinsa olevan aina täynnä. He juovat ahneina tuota tiedon ihmeellistä nektariinia. Humaltuvat viisaudestaan. Vaihtavat ylleen arkitieteen sankarin viitan ja asettuvat …

En halua näyttäytyä tänään. Hukkua ihmismassaan. Joutua arvostelun ristituleen. En halua huolia tänään, jäädä ventovieraan katseen vangitsemaksi. Tukehtua tekohymyyn, tukehtua tekopyhyyteen. Saanhan jäädä tähän, missä mieleni lepää? Kehtaanko näin ylimielisesti vaatia? Unohtaa muut ja nukahtaa ilman yhtäkään selvittämätöntä solmua. Nukahtaa kuulematta kuiskauksia rivienväleistä. Ymmärtäen viimeisen näkyni, ennen kuin silmäluomeni peittävät kaiken esiripullaan.

Sydämenmuotoja cappucino-vaahdossa. Kahvilan hälinä kannusti jutusteluamme. Yhtäkkiä olit hetken hiljaa. Haikeana. Mietin, mitähän mahtoi olla kontollasi. Salasit jotakin, mutta tuskin sen kertominen oli kahvihetkemme arvoista. Olitko tasapainossa vai täysin kallellaan? Olihan sinulla joku, johon nojata? Salaisuus puhalsi suolaa silmiimme ja kihelmöi otsamme hikeen, mutta siinä me kaksi vain istuimme. Täysin kallellaan, juoden cappucino-vaahtoa ja jutellen …

Lyijykynä ja pala ruutupaperia. Muuta en tarvitse piirtääkseni sinulle ikkunan ajatuksiini. Kulje kanssani sen laitoja tasavertaisena tai tuo myrskytuulia tullessasi. Livu varjoissa tai huuda huomiota mahasi pohjasta. En kavahda, vaikka iskisit sielusi vasten ikkunaani. Olet edelleen lasiruutuni takana. Toisenlaisena. Ulkopuolella. En tiedä, mitä piirtämäni ikkuna sinulle merkitsee. Voit sulkea minut välilehdille, lukea kaikki lauseet tai …

Jossain ahdistavinpien päivieni kulussa, olen kirjoittanut seuraavaa tekstiä: ”Kotini on vankilani. Jos haluan unohtaa arjen tänään, suljen vastuun ja velvollisuuden edestä oven kiinni. Ne huutavat ulkopuolella kirosanojaan. En ole turvassa täälläkään, sillä vankilani kahlitsee minut ketjuihinsa samalla, kun hukun mieleni maisemiin. Annan ajatukseni mennä silmien kantamattomiin. Notkuviin pöytiin, suurempiin saleihin. Onhan lämmin, vaikka aurinko laskee …

Ollaanko perkeleitä toisillemme ja päästetään helvetti irti? Lyödään tikareita toistemme rintaan eikä emmitä sekuntiakaan. Ruoskitaan selkänahat verille ja joudutaan äärimmilleen vihasta. Henkisen väkivallan otteilla raahataan toisemme Tuonelan porteille. Ylpeinä teoistamme. Rikki revittyinä. Käännetään joka ikinen paha päivä toisiamme vastaan ja painetaan ne mustiin sydämiimme. Kunnes varjomme itkevät ja loput ääriviivamme kovettuvat iäksi. Liekit katseessamme sammuvat …