Sydämenmuotoja cappucino-vaahdossa. Kahvilan hälinä kannusti jutusteluamme. Yhtäkkiä olit hetken hiljaa. Haikeana. Mietin, mitähän mahtoi olla kontollasi. Salasit jotakin, mutta tuskin sen kertominen oli kahvihetkemme arvoista. Olitko tasapainossa vai täysin kallellaan? Olihan sinulla joku, johon nojata? Salaisuus puhalsi suolaa silmiimme ja kihelmöi otsamme hikeen, mutta siinä me kaksi vain istuimme. Täysin kallellaan, juoden cappucino-vaahtoa ja jutellen niitä näitä. Olin siinä, mutta pyyhit haikeuden vain valkeaan nenäliinaan. Lisäsit sokeria haaleaan vaahtoon ja palasit kahvilaan, vanhanaikaiseen sisustukseen ja muihin aiheisiin.
Ihmismieli kätkee uskomattoman määrän salaisuuksia ja valtavasti valokuvia. Riittävästi luettua kirjallisuutta, kuultua tarinaa, nähtyä tapahtumaa ja koettua elämystä. Tietoa ja tuskaa, onnea ja surua. Yhden pään sisällä monta sotaa ja rauhaa. Muistoja menneisyydestä ja haaveita tulevaisuudesta. Niin uskomattoman määrän salaisuuksia se kätkee, että on täysin ihme pysyä järjissään aivan loppuun saakka. Päämäärämme ohut punainen lanka johtaa tarinamme juonta, jota sekoittavat mieli, tunteet, ajatukset ja järki. Horjuessamme ohuella langalla, taidamme viettää enemmän aikaa kuitenkin kallellaan kuin tasapainossa. Silloin on kai oikea hetki piiloutua rakentamiimme lauseisiin, joissa kaikki on ihan hyvin.
Merkinnät RSS-syötteenä