Häppeninkiä

Linja-auto hörähtää käyntiin, ja niin minäkin. Olo on hutera. Hieman oksettaa, ärsyttää ja paleltaa. Edeltävä viikonloppu muistuttelee itsestään bussikuskin flirttaillessa mikrofoniin. Päässäni pyörii kaikenlaisia vivahteita ilojuomista alakulojuomiin ja tästä pomppivasta bussista tulevaan viikkoon. Pikkuiset joulut Tupun, Hupun sekä Lupun ja muutaman muun veijarin kanssa ovat ohi. Suussa maistuu yhä savuinen salmiakin katku: ”Näitä, kun sekoittaa tällein näin….siis näin…niin saadaan makuhermoja kutkutteleva harmonia!” – huutaa Hupu biljardibaarin melun yli minulle, leveä hymy kasvoillaan. Tuijotan mustanruskeaa juomaa uteliaana. Tosiaan, ihan jännittävä yhdistelmä tämä salmariviski. Huhhuh! Tummaa savukeitosta pelottaa maistaa, mutta kaippa se pitää loppuillan selkeänä. Töttöröö! Ja hassunhauskaa pikkujoulua! Lupu heiluu jo biljardipöydän toisessa päädyssä aseenaan biljardikeppi ja kasa palloja, joten pysyttelen etäämmällä. Varmaa ei ole ollenkaan, kuka pelaa ja ketä vastaan, mitkä olivat säännöt ja, onko Tupu liian sekaisin osuakseen omalle vai naapuripelaajien biljardilaudalle.

Muutaman tuopin, parin savuisen sateenkaaridrinkin sekä muutaman hassunhauskan biljardipallon jälkeen pojille tulee nälkä. Lähdetään harppomaan hampparipaikkaan. ”Ranskiksia ja jotain muuta vegesettiä sitten!” – Tupu huutaa täyttä kurkkua edessä olevalle melujoukolle. Tupusta on tullut melkein aito vegaani, ja sille kelpaa loppujen lopuksi vain ruisleipä tomaatilla. Lupu ei suostu syömään mitään. Sillä on kiire haastaa riitaa viime juhannuksesta vielä Tupun kanssa. Muut veijarit yllyttävät tahtia, ja Hupu piiloutuu pöydän alle. Sillä on ikävä sen kitaraa. Koko baari katselee tätä iloisen hassunhauskaa karnevaalijoukkoa  ensin hämillään ja sitten tosi pahasti. Minut viedään naisena ”vähän sivummalle” ja punakkaposkinen tarjoilija piipittää, voitaisiinko jo olla hiljempaa. Olen juuri kysymässä, että kirkkoonko me tultiin, kun veijareita saatellaan jo ulos.

Uskomattoman hämyinen ilta jatkuu vielä karaokebaarin kautta irkkubaariin ja tanssibaarin jonon kautta takaisin karaokebaariin. Muistikuvat sekoittuvat kaikkien baarien humuun sitä mukaa, kun ilojuomaa kaadetaan lasiini. Hetket savustuvat ja heiluvat edessäni. Illanmittaan erilaisia drinkkejä on sekoilteltu ihan liian erikoisilla tavoilla. Väki tungeksii ja pyörii edestakaisin, kun Hupu mourii mikkiin jotakin ehkä englanniksi. Sitten mikki putoaa, läiskähtää alkoholin värjäämälle tanssilattialle ja baarikansalaiset huumaantuvat kimeästä häiriöäänestä. Kiroileva Hupu kurkottaa mikkiä kohti niin, että ajan kultaamat kalsarit vilahtavat. Koko baarin vasen seinämä huokaisee yllättävästä paljastuksesta ja painaa päänsä häpeillen alkoholin kostuttamaan lattiaan. Parempi sekin, kuin Hupun ruskeankultaiset kalsarit. Tällä välin Lupu on tarrannut tilaisuuteen ja mäiskäisee avokämmenellä Hupua takalistoon. Polo kompastuu, kouraisee kuitenkin samassa hetkessä karaokemikin käteensä ja pian kierii tanssilattialla nurinpäin mikin johtoon. Tanssikansa seuraa Elviksen lentoa hämmentyneenä. Hupu on kuitenkin tosimies ja jatkaa biisin loppuun lattialta, mumisten mikkiin kummallisia sanoja. Loppumattomalta tuntuva sähellys huipentuu laulajan x-asentoon, keskelle hämyisen karaokebaarin tanssilattiaa.

Katselemme Tupun kanssa shown loppuun: ”Ihan siistii!”, sitten katsahdan Tupuun. Hänkin kääntää päätään kohti minua, mutta katse jää kuitenkin tuijottamaan tanssilattiaa. Uskomatonta, kuinka silmät voivat jäädä paikoilleen, vaikka pää liikkuu. Heilutan käsiäni Tupun silmien edessä. Päähän heiluikin jo! Jään itsekin katselemaan ympärillä vellovaa baarisirkusta. Kaikki meistä näyttävät viihtyvän. Tai sitten sakea salmiakkisavu huurusti jo mennen tullen aivosolumme karkeloimaan. Loppuillan hypimme tasajalkaa Kaija Koon irvikuvan kanssa ja soitamme ilmakitaraa maahan luhistuneen Herra X:n ympärillä.

Linja-auton kuljettaja mumisee mielekkäitä liirum-laarumejaan jälleen mikkiin ja säpsähdän puoliunisista ajatuksistani. Hikoilen viikonlopun karkeloa edelleen paitaani, mutta en kadu hetkeäkään! Aikuisten mikä-mikä-maassa on niin vaikea miellyttää ketään kaiken aikaa tai joskus edes ihan vähän aikaa. En myöskään oleta, että joku muu viihdyttäisi minua hetki kerrallaan, loputtomasti. Tuo hämyinen viikonlopun ilta olisi voinut kääntyä milloin vain komediasta tragediaksi, mutta toisin kävi. Viihdyin paremmin kuin hyvin, koko illan. Kaiken aikaa. Töttöröö! Ja hassunhauskaa pikkujoulua!