Häppeninkiä

Lämmin, suolan kyllästämä vesi, huuhtoo hiekanjyvät ruskettuneiden varpaiden ympäriltä takaisin mereen. Jalat uppoavat santaan, mitä pidempään seisoskelen paikoillani. Tuuli huokaa ja pyörittelee muovinpalaa rantaviivaa pitkin. Kutittelee sitä ylösalaisin ja pyörittää holtittomasti sinne tänne. Katselen hetken auringon polttaman turhakkeen menoa, mutta aallon pyyhkiessä jalkojani hiekalla, katseeni karkaa merelle. Se leiskuu sinisen ja turkoosin väreissä, toistaen pilvettömän taivaan peilikuvaa. En ole koskaan nähnyt merta sellaisena, yhtä kauniina.

Keräilet simpukankuoria pieniin kämmeniisi yksi kerrallaan. Nostat jokaisen silmiesi tasolle ja tarkastelet niitä pää kallellaan. Valitset vain parhaimmat; ehjät ja kirkkaimmat. Sinulla on varaa valita: täällä kauniita simpukankuoria riittää tuhatkaupalla, ja kotona ei yhtään. Hämmästellen hamuat niitä kasaan rantahiekalle, turkoosien pisaroiden ulottumattomiin. Muovinpala kierii tuulessa simpukankuoriaarteidesi ylitse ja nauraa niille mennessään. Hoipertelee loppumattomatonta rantaviivaa silmieni kantamattomiin.

Piirtäessäni tuota mielikuvaa muistiin, se alkaa saostua, sekoittua ja pian sumenee kokonaan. Tarkoituksettomaksi sekamelskaksi silmieni värikalvoille. Sitten liukenee ja häviää. Pahus! Palaan tuuliajolta takaisin luentosaliin, jossa Gordon Ramsayn näköinen heppu puhuu koodikieltä epävarmalla rallienglannilla. Hyppii, heiluu ja mumisee PowerPoint-esityksensä edessä. Nousee varpailleen ja sätkii. Mitä ihmettä? Turkoosi vesi olikin vain sävyjä luentodioista. Muistikuvia mukavista päivistä. Tuhannet kilometrit tiivistyneet ajatusmatkaan. Ja nyt, kun rantaviiva vaihtuu luentosaliin, hiekanjyvät olkapäällä kolkuttelevaan stressiin ja simpukankuoret loputtomiin luentosarjoihin, muistan sinut, simpukkavaras. Ennen kuin luovun ajatuksissani tänään sinusta, kuiskaat minulle vakavissasi vielä viimeiset lauseet: ”Kato! Me voitais olla niin kuin nämä simpukankuoret: valkosia ja kovia ulkopuolelta, mutta sisältä ihan onttoja! Sen sijaan toi muovinpala, se on ruma! … Mutta se tekee mitä se lystää. Lupaa mulle, että meistä ei tuu ikinä simpukankuoria.” Ja minä lupaan, silläkin ehdolla, että kohtaloni sinetöityi tuuliajolla rallattelevaan muovinpalaan.