Hän näkee minut jo kaukaa. Ihmettelee raskasta askellustani. Ryvettynyttä collegepaitaa ja reppuni sisällön pauketta. Kun tulen lähemmäs, hän kääntää katseensa alas. Pysyttelee vaiti. Tiedän kuitenkin, että hän tarkkailee minua, kun en huomaa. Seisahdun aloilleni ja odotan, että katseemme kohtaisivat edes kerran, mutta epäonnistun yrityksessäni. Sinä turhaudut minuun ja käännyt kokonaan selin.
Hyvä on! Jatkan matkaani sitten, mutta tällä kertaa koetan askeltaa kevyemmin. Nousen varpailleni jokaisella askeleella ja hidastan vauhtiani. Reppuni kolisee yhä mennessäni. Kippojen ja kuppien kannet hakkaavat toisiaan heittelehtiessään liikkeen voimasta. Jokainen askel luo uudenlaisen äänen ympäristöön. Tärinää, kolinaa ja tempoa. Sinä et välitä, vaikka löntystän varomattomasti.
Lähdet perääni vasta, kun olen tien laitamilla. Juokset niin kovaa, että maa tömisee allasi. Lehdet ja männynkävyt väistelevät sinun tarpoessa minua kohti. En voi väittää, etten säikähtäisi. Kylmä veri kiertää kehossani ja saa ihoni kananlihalle. Ajatuksiani ohjailee adrenaliini, joka huutaa: ”Pakene!” Silti silloin, kun voimakas ilmavirta puhaltaa niskavillani taipumaan, käännyn sinua kohti. Katseemme löytävät toisensa ja olet vahva. Välissämme on vain ohut valkoinen nauha, joka värisee kevyesti tuulessa. Katseemme lävistävät kaikki välillämme olevat esteet, mutta tuo nauha pidättelee sinua. Kun tuijotamme toisiamme, lehdet varisevat ympärillämme maahan. Epäröit, menetät hetken, ja tuo epävarmuus valtaa katseesi loisteen. Olet aikeissa ottaa vielä yhden askeleen suuntaani. Vaan ennen kuin viimeinen koivunlehti on ehtinyt koskettaa maata, olen kääntynyt sinuun selin, ja sinä annat minun mennä.
Merkinnät RSS-syötteenä