Moniosaajat ympärilläni uskovat hallitsevansa aikaa. Vääntävät viisareita väkipakolla vinoon. Sinne, minne itse haluavat. Viettävät aikataulutettuja kahvihetkiä kiireellisten rytmin rummuttaessa kiihtyvää konserttoaan. Kiitävät saavuttamattomien tavoitteiden varjolla suorituksesta toiseen. Minuutti minuutilta yrittävät avata kahleitaan, joihin itsensä ovat lukinneet. Tuntevat pystyvänsä kaikkeen metallilukkojen loksahdellessa auki yksi kerrallaan.
Olemiselle täytyy löytyä syy ja merkitys. Olemisen sisältö on täytettävä. Mitä enemmän sitä täyttää, sitä merkityksellisempää elämä on ja, sitä vähemmän olemisesta tulee vain olemista. Tyhjän päällä makaamista. Ilman päämäärää vaeltamista. Harmaata massaa ja olematonta ajanhukkaa.
Pitäisikö olemassaolo sitten täyttää kaikenlaisilla tehtävillä kaiken aikaa? Kuka määrittelee, milloin niitä on liikaa ja, milloin liian vähän? Sinäkö, aikataulujen vanki? Entä, jos sattuma suistaa sinut raiteiltaan ja ja rikkoo jo olemassa olevia merkityksiä minuuttien säännölliseen rytmiisi? Muuttuuko olemisesi kurjemmaksi? Ajanhukan kaltaiseksi. Voiko annettua aikaa hukata, jos se kulkee kuitenkin eteenpäin aina? Täytti sen millaisilla merkityksillä tahansa. Itsemme voimme hukata tavoittelemalla merkityksiä, syitä ja sisältöä, jolla ei ole meidän itsemme kanssa mitään tekemistä, ja joka täyttää aikaamme huoletta. Vastuun ja vapauden kahleet vuorottelevat käsissämme. Ne otetaan ja annetaan. Oikeutemme on kuitenkin valita, onko olemassa aikatauluille vai ajanhukalle. Tyhjän päällä meistä ei makaa kukaan.
Merkinnät RSS-syötteenä