Kesäkiireet vievät pyörääni eteenpäin. Paikasta toiseen, minuutista minuuttiin, sekunnista sekuntiin. Välillä pysäytän matkani ja nautin jäätelöstä. Se sulaa yhtä nopeasti kuumassa kesähelteessä, kuin minun aikani. En tiedä, millaista olisi ”tavallinen” elämä. Sellainen, jossa suunnitellaan viikkokausia retkeä lähipuistoon. Sellainen, jossa on unohdettu heittäytyminen, kynnyksen yli astuminen ja jääty turvallisuuden tunteeseen. Helppoon elämään. Kesä vie ainakin minua mennessään; meren aalloilla seilaten, uiden, kalastaen, lautaillen. Kavereiden kanssa rentoillen. Onnellisia asioita ja elämää juhlistaen. Vähillä yöunilla hikoillen, mutta saavuttaen uusia kokemuksia. Muistoja ja unelmia. Yritän ehtiä muistamaan, mikä päivä tänään on. Töissä minut palautetaan maanpinnalle, mutta toimiston ovien sulkeutuessa korviini kantautuu jälleen houkutus: ”Kesällä kuuluu elää” – ja minä elän!
Yritän ottaa kaiken irti arjesta loman puutteessa. Käyttää kaiken mahdollisen ajan heittäytymiseen. Annan virran viedä ja auringon värittää ihoani. Talvella, kun hytisen kylmästä katsellen yksin piiskaavaa räntäpyryä, muistelen tätä hellettä hymy huulillani. Kesä – rakas ystäväni – ei unohda minua nyt, vaikka minä unohdin sen syksyn sateisiin ja talven suruihin. Aurinko lämmittää vielä iltamyöhään. Kerään hyvät muistot talteen talven varalle. Pakkaan reppuni ja valmistaudun jälleen uuteen seikkailuun.
Merkinnät RSS-syötteenä