Häppeninkiä

Kostea sade yhtyy puiden ja sammalten tuoksuun. Lintujen laulut kaikuvat kilpaa honkien rungoilla. Kimpoilevat sinne tänne, oksalta toiselle, auringon paahtaessa kannon nokkaan. Jos pysähdyn ja keskityn tarkkaavaisesti, voin kuulla itikan ininää kuusipuissa. Kuljen juurien, mättäiden ja kivien ylitse ja tunnen sinut, metsä! Humise iätöntä sinfoniaa ja laula suurempaa tarinaa kuin omani! Aamut ovat erilaisia täällä. Niin katkeria, kiireisiä ja kiittämättömiä. Asfaltilla tasatulta tieltä nousevat vain neliöt, kuutiot ja oudon malliset rakennukset. Kaukana ovat lintujen laulut ja itikan ininä. Ikävöin sinua, metsä! Luulin oppineeni osan lauluistasi, kun lähdin. Vaan huomaan, että olen unohtanut ne nyt, kun ruskea aurinko sarastaa tämän betonihelvetin kattojen ylle. Näyttää kaupungin kaikki kasvot. Omani vääristyvät niiden mukana. Menettävät päivä päivältä palasia sinusta. Laulut kovettuvat uurteiksi katukivetykseen. Jäävät nimettömiksi kaiuiksi loputtomiin seiniin. Tuhannet askeleet polkevat muistot samanlaisiksi.