Syvennyn eepokseeni ja luen muiden kirjoittamia sanoja. Elämäntarinoita, tosiasioita. Kuinkahan omani olisi kirjoitettu? Millaisin värein ja kuvin kuvitettu? Ehkä se rakentuisi paperiliuskoista. Yksi sieltä, toinen täältä. Kaikki eri suunnista. Yksinään mitättömiä, yhdessä jotakin. Pitkään aikaan mitään ei ole otettu välistä pois. Liuskat ovat kasautuneet päällekäin ja alimmat unohtuneet uusien alle. Olivatko sanat siinä jo valmiina vai muodostinko minä niistä ehyitä lauseita? Vai menivätkö ne sattumalta tuohon järjestykseen? Kuin pudonneet paperit maassa hajallaan. Sekaisin sekoittamatta. Ei kai todellista tarinaa luoda pelkästään sekavista lauseista. Ei kirjaa vääristä kirjaimista. Näin ainakin luulen, mutta en tiedä. Lukutaito on sitten asia erikseen.
Merkinnät RSS-syötteenä