Häppeninkiä

Ramaisee. Olisi ollut jo oikeiden unien aika, mutta hailakan punaiset silmäni pysyttelevät auki. Ramaisee, mutta pidän mieleni vilkkaana, vaikka usva ja talviuni painavat silmäluomia jo kiinni. Maata peittelee anteeksiantamaton talven harso. Niin synkkä, että mieli jättäytyisi kotiin ennemmin, kuin uskaltautuisi sulamaan tuohon mustaan ja painostavaan massaan. Kesän helteet lämmittävät ajatuksissa enää haaleasti. Pian pääni valtaa …

Kostea sade yhtyy puiden ja sammalten tuoksuun. Lintujen laulut kaikuvat kilpaa honkien rungoilla. Kimpoilevat sinne tänne, oksalta toiselle, auringon paahtaessa kannon nokkaan. Jos pysähdyn ja keskityn tarkkaavaisesti, voin kuulla itikan ininää kuusipuissa. Kuljen juurien, mättäiden ja kivien ylitse ja tunnen sinut, metsä! Humise iätöntä sinfoniaa ja laula suurempaa tarinaa kuin omani! Aamut ovat erilaisia täällä. …

Siinä minä nyt istuin. Kapeaakin kapeammalla nojatuolilla, painaen päätäni alas varjoihin. Vaivaantunut ilmapiiri leijaili paikoillaan huoneessa ja hiljaisuuden ääriviivat etsivät itselleen paikkaa näiden vanhojen seinien sisällä. Sulloivat minut niiden lomiin jotenkuten mahtumaan. Olin vasta äsken astunut tämän koruttomasti sisustetun huoneen kynnyksen yli, astellut pitkin sen kylmää lattiaa ja asettunut istumaan tähän. Kapealle paikalleni. Tuoli vastasi …

Olen juonut tänään pääni täyteen tietoa. Hukkunut kaulaani myöten datamereen ja sukeltanut eriskummallisiin yhteyksiin asioiden välillä. Sitten tuskastunut ymmärtämättömyyteeni. Enkä vieläkään tiedä, oliko lasini alunperin puoliksi tyhjä vai täysi. Sen sijaan yhä useampi tuntuu tietävän lasinsa olevan aina täynnä. He juovat ahneina tuota tiedon ihmeellistä nektariinia. Humaltuvat viisaudestaan. Vaihtavat ylleen arkitieteen sankarin viitan ja asettuvat …

En halua näyttäytyä tänään. Hukkua ihmismassaan. Joutua arvostelun ristituleen. En halua huolia tänään, jäädä ventovieraan katseen vangitsemaksi. Tukehtua tekohymyyn, tukehtua tekopyhyyteen. Saanhan jäädä tähän, missä mieleni lepää? Kehtaanko näin ylimielisesti vaatia? Unohtaa muut ja nukahtaa ilman yhtäkään selvittämätöntä solmua. Nukahtaa kuulematta kuiskauksia rivienväleistä. Ymmärtäen viimeisen näkyni, ennen kuin silmäluomeni peittävät kaiken esiripullaan.

Sydämenmuotoja cappucino-vaahdossa. Kahvilan hälinä kannusti jutusteluamme. Yhtäkkiä olit hetken hiljaa. Haikeana. Mietin, mitähän mahtoi olla kontollasi. Salasit jotakin, mutta tuskin sen kertominen oli kahvihetkemme arvoista. Olitko tasapainossa vai täysin kallellaan? Olihan sinulla joku, johon nojata? Salaisuus puhalsi suolaa silmiimme ja kihelmöi otsamme hikeen, mutta siinä me kaksi vain istuimme. Täysin kallellaan, juoden cappucino-vaahtoa ja jutellen …

Lyijykynä ja pala ruutupaperia. Muuta en tarvitse piirtääkseni sinulle ikkunan ajatuksiini. Kulje kanssani sen laitoja tasavertaisena tai tuo myrskytuulia tullessasi. Livu varjoissa tai huuda huomiota mahasi pohjasta. En kavahda, vaikka iskisit sielusi vasten ikkunaani. Olet edelleen lasiruutuni takana. Toisenlaisena. Ulkopuolella. En tiedä, mitä piirtämäni ikkuna sinulle merkitsee. Voit sulkea minut välilehdille, lukea kaikki lauseet tai …

Jossain ahdistavinpien päivieni kulussa, olen kirjoittanut seuraavaa tekstiä: ”Kotini on vankilani. Jos haluan unohtaa arjen tänään, suljen vastuun ja velvollisuuden edestä oven kiinni. Ne huutavat ulkopuolella kirosanojaan. En ole turvassa täälläkään, sillä vankilani kahlitsee minut ketjuihinsa samalla, kun hukun mieleni maisemiin. Annan ajatukseni mennä silmien kantamattomiin. Notkuviin pöytiin, suurempiin saleihin. Onhan lämmin, vaikka aurinko laskee …

Ollaanko perkeleitä toisillemme ja päästetään helvetti irti? Lyödään tikareita toistemme rintaan eikä emmitä sekuntiakaan. Ruoskitaan selkänahat verille ja joudutaan äärimmilleen vihasta. Henkisen väkivallan otteilla raahataan toisemme Tuonelan porteille. Ylpeinä teoistamme. Rikki revittyinä. Käännetään joka ikinen paha päivä toisiamme vastaan ja painetaan ne mustiin sydämiimme. Kunnes varjomme itkevät ja loput ääriviivamme kovettuvat iäksi. Liekit katseessamme sammuvat …

Soppaa, soppaa keittelen. Mausteita soppaan heittelen. Maku on ainutlaatuinen ja niiiiiiiin psykedeelinen! Valmista en saa tästä koskaan, hyvätkin mausteet sekoittuvat roskaan. Sekoittelen, sekoittelen maistuvinta moskaa. Kieron mielen sopansopansoppaa! Kas,kas! Yksi mauste vielä puuttuu. Soppani toinen ainesosa suuttuu. Hämilläni lattialta sitä luuttuun samalla, kun päivä illaksi jo muuttuu. Sopansopansoppaa,laulattaa: ”Soppaa! Soppaa! Tattarattataa!” Maistakoon, ken uskaltaa, mutta …

Moniosaajat ympärilläni uskovat hallitsevansa aikaa. Vääntävät viisareita väkipakolla vinoon. Sinne, minne itse haluavat. Viettävät aikataulutettuja kahvihetkiä kiireellisten rytmin rummuttaessa kiihtyvää konserttoaan. Kiitävät saavuttamattomien tavoitteiden varjolla suorituksesta toiseen. Minuutti minuutilta yrittävät avata kahleitaan, joihin itsensä ovat lukinneet. Tuntevat pystyvänsä kaikkeen metallilukkojen  loksahdellessa auki yksi kerrallaan. Olemiselle täytyy löytyä syy ja merkitys. Olemisen sisältö on täytettävä. Mitä …

Mahtava tuuli, kuiskaa minulle, mistä tuot viestisi. Revi kaikki roina maan tasalle. Uudista tämä jo aikaa sitten pieleen mennyt maisema. Puhdista ylimäärästä, kun puut keinuvat tahtiisi. Nuo jykevät metsien miehet. Eivät kaadu, vaikka myrsky raivoaa. Eivät kumarra talvea ankaraa. Enkä minäkään, vaikka olisin enää paljas runko. Kaikki kesän kauneus revitty irti. Ylpeänä seison kaiken kaaoksen …

Mukavaa, että tapasimme jälleen. Monia kesähelteitä välissämme ja tuhansia kilometrejä erotuksenamme. Nyt kohtasimme taas Suomen keskipisteessä. Sinä kerroit minulle Lapin karuista maisemista. Silmäsi loistivat kirkkaina, kun maalasit minulle mielikuvia kapeista jokiuomista ja tunturimänniköistä. Minä ahdistuin kertoessani sinulle Helsingin ruuhkista, kiireisistä ihmisistä ja melusaasteesta. Sinulle tuntemattomista. Poimimme punaisia marjoja purkkeihin ja sinisiä suuhun. Huvitimme toisiamme väärillä …

Hyppelehdin jännittävästä hetkestä toiseen. Tielleni ripotellaan haasteita pieninä murusina. Poimin niitä innoissani tuulitakkini taskuun. Hurmaavia tunnekuohuja. Haikeus vaihtunut raikkaaseen tuulahdukseen alkavasta syksystä. Menen muuttolintujen vastasuuntaan. Ne tekivät auran kohti päämäärää. Taitavat jäädä talvesta paitsi. Minä puolestani etenen täydellisessä epäjärjestyksessä. Mielettömässä mahdollisuuksien sekamelskassa. Vaan kuka järjestäisi laatikkoni, jollen minä? Jos paikkani olisi kulkea aurassa, olisin usein …