Häppeninkiä

Saavun myöhässä silmälääkärille. Hän ei kättele eikä hymyile, käskee minun istua mustalle toimistotuolille. En näe yhtäkään kirjainta heijastuksista: ”onks sulla lasit käytössä?” No onhan minulla. Lasit päähän ja uusi yritys. Ne huurustuvat hikoillessani ylärivin kirjaimia: ”Emmä kyllä näe yhtään mitään…” Kirjaimet pois ja kolmea eri tippaa silmiin. Katse ylös, alas, vasemmalle ja oikealle. Silmästä silmään …

Viikko Kreetalla Carrie Bradshaw kakkosen kanssa. Joka päivälle eri bikinit, kenkäpareja kymmenet. Kultakehykset saaneen Riminin shoppailumatkan muistoissa seikkaileva prinsessani hyväksyy ihmeen kaupalla kahden tähden apartementosin majapaikaksemme:”Oikeesti ihanaa, että me ollaan täällä”. Odotan rauhallista lepolomaa, stressitöntä viikkoa. Kreetan luonnon kauneutta onkin hieno tuijotella turistibussin ikkunoista. Esitteessä hymyilee Gorgos luvaten hetkiä paratiisissa. Toivon, ettemme missään nimessä oikeasti …

Vauhtisokeus hurmaa minut, kun pösötän 140 kilometriä tunnissa vanhalla Fiestallani. Hoilaan niin lujaa soittimeni tahtiin, etten havaitse mittarin lukemia. Tuntuu, kuin autot vain matelisivat omilla kaistoillaan, kun punainen paholainen pinkaisee niiden ohi. Kiireen sijaan tunteitani ovat kuitenkin levottomuus, haikeus ja epävarmuus. Ne lienevät huonoja matkakavereita. Saapuessa ensimmäiseen etappiini, olen pyyhkinyt pirteän hymyn kasvoilleni. Pienen sairaalaan …

Herään ystäväni sohvalta: ”Sori mun pitää nyt mennä äkkiä, kun menen katsomaan kaverin vauvaa”. Ystävä ymmärtää ja pääsen matkaan lähes samantien herättyäni. Melkein epätoivoisesti pyöräilen helteessä 20 kilometrin matkan välillä pysähdellen ja juoden, välillä etsien uudelle ihmisenalulle lahjaa kaupan hyllyiltä. Törmään keltaiseen, isoon nalleen ja se lähtee kortin kera matkaan. Tyttö tai poika, nalle kelpaa aina. …

Kesäkiireet vievät pyörääni eteenpäin. Paikasta toiseen, minuutista minuuttiin, sekunnista sekuntiin. Välillä pysäytän matkani ja nautin jäätelöstä. Se sulaa yhtä nopeasti kuumassa kesähelteessä, kuin minun aikani. En tiedä, millaista olisi ”tavallinen” elämä. Sellainen, jossa suunnitellaan viikkokausia retkeä lähipuistoon. Sellainen, jossa on unohdettu heittäytyminen, kynnyksen yli astuminen ja jääty turvallisuuden tunteeseen. Helppoon elämään. Kesä vie ainakin minua mennessään; meren aalloilla …

Jalat vievät eteenpäin. Muu kroppani huutaa päivän liikkumattomuuden tuskasta. Joudun pysäyttämään vauhtia kaipaavat jalkani aika ajoin notkistaakseni istumisesta jäykistyneen selän. Onneksi happea virtaa sen verran, että jaksan kiihdyttää tahtia. Vihdoin pääsen juoksemisen euforiaan. Kuulen vain musiikin pauhun ja laulajan ääni peittää ajatukseni pikkuhiljaa kokonaan. Irtaudun kivuliaasta ruumiistani. Jokaisella askeleella jalkani irtoavat maasta. Nousen korkeammalle, hengitän …

Kuulen huolesi. Sateiset säät, pilviset päivät, pettymys ja ahdistus. Kaiken keskipisteenä sinä. Unohdat olennaisen olemattomien sekaan. Viimeiset valopilkut häviävät varjoihin kasvoillasi. Suonissasi virtaa levottomuus. Vastaan eksyneisiin silmiisi, mutta sinä murrut. Missä vaiheessa ajankulkua unohdit elämisen merkityksen? Mikset pysähtynyt silloin, kun pyörät pyörivät sinun tahtiisi? Voisit yhä nähdä väreitä vesilätäköissä. Seurata sateen kulkua koivun lehdillä. Unohtua …

Törmäsin Kari Grandiin jälleen kerran. Toivottavasti viimeisen kerran. Olin onnettomasti parkkeraanut taas autoni torin laitaan, ja siellä hän minua odotti. Autoni vieressä. Maalaislätsä väärinpäin otsalla. ”Terrrveh! Nyt on tutunnäköinen tyttö!” Ei taas tuo sotkupaita! Mutta tervehdittävä oli. Ihan ystävällisyyden nimissä. ”Päivää, hei arvaas mitä? Nyt mä osaan ihan itse ajaa tuosta parkista pois” – äijä …

Jokaiselta työpaikalta löytyy oma 7 päivää-lehti. Ikioma kanaorsi ja tupakkataukopaikka. Juoruavat siellä yksin ja monikossa. Jokaisella työntekijällä on oma, inhottava piikki lihassaan. Jos niitä on monta, vain yksi pistää kivuliaimmin. Eri ihmiset kuulemma kestävät kipua erilailla. Toiset murtuvat hyttysenpistoista ja toiset kestävät mitä vaan. Palasin vuoden tauon jälkeen tuttuun kesätyöpaikkaan. Kuten muissakin työyhteisöissä, tässäkin oli omat piikkinsä. Viime kesänä ne vain kutittelivat ja unohtuivat suurempien …

Juhannusruuhkassa ei tänä vuonna kuollut kuin kolme. Yritystä muillekin onnettomuuksille oli. Ainakin meidän mökillä. Yötön yö kauhukolmikon kanssa. Heti mökille päästyään vipellys pitkin mökkipihaa on hurja. Tupu aloittaa kepeästi viskipullolla, Hupu punaviinillä ja Lupu korkkaa kossun. Poikien menoa taivastellessa keittelen kahvit. Ilta on vasta aivan liian nuori. Laitetaan soimaan shaibaa: ”Nyt meille laulaa Anna Abröö …

Syvennyn eepokseeni ja luen muiden kirjoittamia sanoja. Elämäntarinoita, tosiasioita. Kuinkahan omani olisi kirjoitettu? Millaisin värein ja kuvin kuvitettu? Ehkä se rakentuisi paperiliuskoista. Yksi sieltä, toinen täältä. Kaikki eri suunnista. Yksinään mitättömiä, yhdessä jotakin. Pitkään aikaan mitään ei ole otettu välistä pois. Liuskat ovat kasautuneet päällekäin ja alimmat unohtuneet uusien alle. Olivatko sanat siinä jo valmiina …

”Sade jatkunee koko loppuviikon”, sanotaan uutisissa. Kenkäni ja vaatteeni kastuvat tarpeeksi. Pyöräilen läpi keskustan, jossa kadut tulvivat liejupuuroa. Ihmiset juoksevat suojaan, vaikka ovat joutuneet jo tyytymään samaan kohtaloon kuin minä. Kastuneet jokaista neliösenttiä myöten. Tietä ajava bemari osuu lätäkköön ja ihmiset kiroilevat ajajan manalaan. ”Mutta heeeeei, kesäsade!! Sehän kuivaa, minkä kastelee?” Minun niskaani sataa myöhemmin …

”Helsinki is really… a mixture of cultures”, selitän kouralliselle kansainvälisiä kokousvieraita. Osa heistä kävelee hiljaa vierelläni eikä kommentoi takaisin kovin moneen lauseeseeni. Ajattelevat varmasti ”Joko ollaan vihdoin perillä?” Kiidämme läpi ruuhkaisen keskustan, he valitsivat kulkupeleikseen omat jalkansa. Paljon maailmaa nähneet. Ehkä he eivät ymmärrä, mitä olin hätäpäissäni selittänyt. Saattoivat olla häkellyksissä kuuman kesäpäivän hulinasta. Tai …

Polkupyörä. Kätevä vempele kaupungissa. Tulee halvemmaksi kuin bussi ja ahdistaa vähemmän kuin autolla ajaminen. Ulkoliikuntaa säällä kuin säällä, ylämäki…alamäki…ylämäki…Kunto kasvaa väkipakolla, mutta satavarmasti. Ja tänään kymmenen kilometrin alkutaipaleella, minulta puhkesi etukumi. Pffffh! Siihen loppui tämän tytön matka. Pari kirosanaa niin kuin asiaan kuului. Pyörä parkkiin tienposkeen ja kyykistelemään. Pyörätohtoria leikkiessäni huomasin, että kumiin oli tarrautunut …